Avainsana-arkisto: messut

Hybridiopetus esillä Koulutuskuntayhtymä Tavastian pedamessuilla

HOT-hanke esittäytyi Koulutuskuntayhtymä Tavastian pedamessuilla 27.10.2022. Yleisönä oli pääasiassa perinteistä lähiopetusta ja sen yhteydessä työpaikalla järjestettävää koulutusta toteuttavia opettajia niin tekniikan kuin palvelualoilta.

Täysin vanhoista rakenteista irrallaan oleva koulutus ja vähäinen päivien määrä oppilaitoksessa herättivät enimmäkseen innostunutta kummastusta. Messuständin keskusteluissa pohdittiin opiskelijalta ja opetushenkilöstöltä sekä työpaikalta vaadittavia melko uudenlaisia ajattelun ja osaamisen hankkimiseen suhtautumisen taitoja. Mallia ei nähty suoraan soveltuvana suurimmalle osalle oppivelvollisia.

HOT-hanke onkin tuottamassa työkalupakkia, joka helpottaa edellä mainittujen kohderyhmien taitojen kartuttamista sekä oppilaitoksen rakenteiden uudistamista. Ilman valmistautumista näin uudenlaiseen tapaan oppia voi muodostua haastavaksi.

Pieni osa luokkahuonetta. Vasemmalla nainen selkä kameraan Tavastian huppari päällä.

Kirjoittaja
Anu Konkarikoski, Koulutuskuntayhtymä Tavastia